28 joulukuuta, 2006

Vastuun kantaminen

"Mä oon kyllästyny siihen, että te syytätte mua kaikesta siitä mitä mä teen" - 7-vuotias poika vanhemmilleen.

26 joulukuuta, 2006

Päiväkävelyllä

Uskomatonta miten paljon sitä ihminen jaksaakaan itseensä ruokaa muutaman päivän aikana ahtaa.

18 joulukuuta, 2006

Haaste

Joulun aika on ihanaa aikaa. Kaikki ovat onnellisia, iloisia ja hyväntuulisia. Sellasta tekopirteetä porukkaa tuntuu liikkuvan joka puolella. Joulu on onnellista aikaa oman perheen kesken, mutta kaikki muu jouluun liittyvä hömpötys ei vain mahdu omaan ymmärrykseeni. En roudaa kukkasia, lähettele kortteja, saatikka sitten ostele pikku paketteja jokaiselle jonka tunnen. Uskon silti, että jokainen heistä on edelleen ystäväni joulun jälkeenkin vaikka ilman erityistä "jouluhuomiota" jäävätkin. Ainakin tähän saakka ovat olleet.

Postiluukusta kolahtaa joulukortteja ihmisiltä, joista en ole muuten kuullut koko vuonna mitään. Kivahan niitä on saada, mutta unholaan nuo pahvin palaset painuvat aika nopeasti. Olisivat senkin rahan mikä menee korttiin ja postimaksuihin voineet lahjoittaa mieluummin joulupata keräykseen. Kuten olen jokaiselle varmaan yrittänyt monesti sanoa. Mutta ilmeisesti turhaan. Ainakin itse mieluummin laitan sen muutaman kympin hyvään tarkoitukseen, kuin syydän kauppojen kassoihin.

Haluankin haastaa jokaisen tämän lukijan mukaan joulupata keräykseen haluamallaan summalla. Osallistumalla mahdollistat joulun niille joilla siihen ei muuten olisi ehkä mahdollisuutta. Sillä joulupadan varat jaetaan heti Joulun läheisyydessä ruokana, vaatteina ja lahjakortteina vähäosaisille lapsiperheille ja muille syrjäytyneille ihmisille, jotka tulevat sitä itse pyytämään tai joiden läheiset ovat toivoneet heille apua.

06 joulukuuta, 2006

Joululahjatoiveita

Rakas joulupukki. Tänä jouluna lasten lahjatoivelista on lyhyempi kuin koskaan aikaisemmin, mikä sinänsä on ihan kiva juttu. Kulutushysteria ja valtavat joululahjamäärät eivät ole koskaan oikein kuuluneet mielestäni joulun tunnelmaan.
Lahjatoivelista on kuitenkin väärin ilmaistu nimitys, sillä kun kuuntelee miten lapset asiasta keskustelevat kavereidensa kanssa, on enemmänkin kyse vain listasta tavaroita joita he tulevat varmasti saamaan. Usein lauseet kun alkavat sanoilla "Mä saan...". Jossain on kasvatuksessa varmaan mennyt jotain sekaisin, kun käsitys "toiveista" on muuttunut itsestään selviksi asioiksi jotka saadaan kun niin vain pyydetään.

Ihan turhaa on enään yrittää tarinaa tontuista ikkunan takana, ja puheista että tuhmat lapset saavat risuja. Ne ei oo enää toiminnu ikuisuuksiin. Niin kivaa kun lasten pelottelu joulutontuilla on joskus ollutkin.

05 joulukuuta, 2006

Itsenäisyys

Huomenna vietettävä itsenäisyyspäivä herätti minut huomaamaan kuinka myöhässä talvi taas onkaan. Ainakin se mitä muistan aikaisemmista itsenäisyyspäivän keleistä, niin lumikinokset ja pakkanen kuuluvat oleellisesti itsenäisyyspäivän säätilaan. Ensimmäisen kerran kaipaan puuttuvaa talvea ja lunta.

Lumen puute ei tietenkään poista sitä tosiasiaa, että huomenna on 6. joulukuuta ja jouluun on enää muutama viikko. Taitaa kohta olla paniikin aika.