Kesä etenee kuin itsestään.
Pohdin lasten kasvamista ja tulevaisuutta. En osaa suhtautua siihen tosiasiaan, että lapset kasvaessaan muuttuvat entistä itsenäisemmiksi. Huomaan usein olevani ehkä jopa liian ylisuojelevainen. He osaavat ja heihin voi luottaa, mutta kun maailma on paha paikka. Jotenkin niistä pikkuisista on ihan yllättäen kasvanut isompia.
Muksujen kasvamisen ja kesälomien myötä säännölliset viikonlopputapaamiset ovat muuttuneet. Nykyään lapset tulevat ja menevät täysin miten itse haluavat. Koko kesän aikana emme ole exäni kanssa sopineet mitään varsinaista lasten tapaamisiin liittyviä juttuja, vaan olemme antaneet heidän itse oma-aloitteisesti viettää aikaa kumman luona tahtovat.
Vanhempi heistä viettää paljon aikaa kavereidensa kanssa ja ilmestyy useimmiten vasta kotiintuloaikaan paikalle. Nälkäisenä ja väsyneenä. No kyllä hän syömään ilmestyy päivällä, kun muistaa muutaman kerran soittaa josko jo olisi nälkä ja ruoka kelpaisi. Nuorempikin kulkee harrastuksissaan jo itsekseen, ainakin näin kesällä kun pyörällä kavereiden kanssa kulkeminen on suosiossa.
Siis tuolla ne menevät maailmalla, ja itse en voi tehdä mitään muuta kuin varoitella ja toivoa ettei mitään pahaa koskaan sattuisi. Aina hetkittäin tulee hieman avuton olo, kun kaikki ole minun hallittavissa.
