Silloin joskun, kun itse olin nuori, ei pipoa halusti päähän laitettu. Koulussammekin piti määrätä pipopakko, että saivat meidät edes osittain pitämään pipoa päässä ulkona.Nykyään näyttää tuo pipo kasvavan pojan päässä. Ainakin välillä tuntuu, että se on juurtunut päähän kiinni. Sitä kun ei tahdottaisi riisua edes sisällä pois. Muuten eivät sitten tunnukkaan saavan tarpeeksi vaatetta päällensä.
Aina kaulat paljaana, eikä käsineitä ainakaan kädessä. Repusta kyllä saattaa löytyä mikäli hyvä tuuri sattuu. Jalassa mitkä lenkkarit milloinkin. "En mä mitää toppakenkiä laita!" Hyllyt notkuaa sormikkaita, lapasia, tumppuja, hanskoja, kaulaliinoja mutta mitkään niistä eivät tunnu kuuluvan nyt pukeutumiseen. "Ei siellä oo nii kylmä."
Tänään oli -15, ja vaikka itse olin pukeutunut kuin mikäkin michelin-ukko, niin kyllä siellä oli silti kylmä. Mutta poika tuli silti ilman mitään hanskoja ja takki auki. Onneksi sillä oli sentään pipo päässä, ja vielä niin syvällä että melkein silmätkin peittyivät. Kyllä se oli paljon yksinkertaisempaa vielä silloin, kun sai aikuisena valita ja pukea lapsille ulkovaatteet päälle. Tiesi ainakin ettei niiden tarvinnut palella. Nyt saa uhkailla ennenko sana menee perille, ja silitikin se ei vaan aina mene.
1 kommentti:
Jo toi on tavallista lasten kanssa. Onneksi mun pojilla on ollut oma-aloitteisuutta pukea ptkät kalsarit heti syyskuussa tai lokakuussa kun ilma viilenee, se kompensoi jonkin verran muuta vajaata pukeutumista. Ja pään kautta suurin lämmönhukka on, joten hyvä että on pipo. Ei korvat ainakaan palellu. Lenkkareissa tai skeittikengissä munkin pojat juoksee kesät talvet, se ihmetyttää mutta milläs pakotat itses pituisen tai pidemmän pojan talvisaappaisiin.
Lähetä kommentti