Aina välillä tulee tunne, että nyt. Nyt elämä tasaantuu ja rauhoittuu. Mutta sitten tapahtuu jotain mikä palauttaa mieleen ajat erovaiheen alkutaipaleelta.
Viimeinen muutaman päivän jakso on kulunut melkein kokonaan siinä, kun olen saanut kuulla kuinka helpolla taas pääsenkään. Kiukkuiset tekstiviestit ovat sävyttäneet muuten kauniita talvipäiviä sopivan tasaiseen tahtii. Juuri sillain, ettei vain ole päässyt asia hetkeksi unohtumaan. Vastauksia viesteihin olen lähettänyt hyvin harvoin, liian harvoin kuulemma. Sen lisäksi että pääsen niin helpolla, mua ei siis kuulemma edes kiinnosta.
Yritän todella miettiä, mistä nämä satunnaiset ja täysin ennalta arvaamattomat tunteiden purkaukset välillä oikein saavat alkunsa. Tiedän, että olen helppo kohde silloin kun tarvitsee löytää joku johon voi purkaa kiukkuansa. Siitä saan tietysti osittain syyttää itseäni, koska aina olen kiltisti ottanut vastaan kaiken sen mitä sieltä on ikinä tullut. Sen kummemin ryhtymättä suurempiin vastataistoihin.
Mutta tässä tilanteessa, missä exäni asuu jo uudessa parisuhteessa toisen miehen kanssa. Niin miksi edelleen se olen minä joka saa niskaansa sadattelua. Vaikka episodit toistuvat nykyään enää aniharvoin, niin silti ihmetyttää. Eikö uusi suhde kestä riitoja, ja ne on turvallisempaa purkaa tännepäin. Tai eikö uusi parisuhde kenties olekkaan ihan sellaista mitä siltä odotettiin.
Joku varmaan sanoisi että olisin tyytyväinen että heillä on ongelmia, ja moni varmaan olisikin tyytyväinen exänsä epäonnesta. Minä vain en osaa. Itseasiassa olen koko ajan toivonut että uusi rakkaus tulisi kukoistamaan. Sillä mitä onnellisempi exäni on ollut, sitä helpommin ja paremmassa yhteistyössä kaikki on välillämme sujunut.
Kaikkein eniten pelkään, että uusi rakkaus ei muodostukkaan toimivaksi parisuhteeksi ja exälläni olisi edessä jälleen ero. Olen ihan varma, että siinä tilanteessa se ainakin olisi minun syyni.
lisäys...
Kiitos kommenteista. Käykää vierailemassa uudella yksinhuoltajanpaivakirja.net sivulla. sivusto koostuu kansanedustaja Anni Sinnemäen keräämistä päiväkirjamaisista teksteistä, jotka kertovat arjesta ja vanhemmuuden iloista ja haasteista. Kirjoittajina on tavallisia vanhempia eri puolilta Suomea sekä poliitikkoja yli puoluerajojen.
Viimeinen muutaman päivän jakso on kulunut melkein kokonaan siinä, kun olen saanut kuulla kuinka helpolla taas pääsenkään. Kiukkuiset tekstiviestit ovat sävyttäneet muuten kauniita talvipäiviä sopivan tasaiseen tahtii. Juuri sillain, ettei vain ole päässyt asia hetkeksi unohtumaan. Vastauksia viesteihin olen lähettänyt hyvin harvoin, liian harvoin kuulemma. Sen lisäksi että pääsen niin helpolla, mua ei siis kuulemma edes kiinnosta.
Yritän todella miettiä, mistä nämä satunnaiset ja täysin ennalta arvaamattomat tunteiden purkaukset välillä oikein saavat alkunsa. Tiedän, että olen helppo kohde silloin kun tarvitsee löytää joku johon voi purkaa kiukkuansa. Siitä saan tietysti osittain syyttää itseäni, koska aina olen kiltisti ottanut vastaan kaiken sen mitä sieltä on ikinä tullut. Sen kummemin ryhtymättä suurempiin vastataistoihin.
Mutta tässä tilanteessa, missä exäni asuu jo uudessa parisuhteessa toisen miehen kanssa. Niin miksi edelleen se olen minä joka saa niskaansa sadattelua. Vaikka episodit toistuvat nykyään enää aniharvoin, niin silti ihmetyttää. Eikö uusi suhde kestä riitoja, ja ne on turvallisempaa purkaa tännepäin. Tai eikö uusi parisuhde kenties olekkaan ihan sellaista mitä siltä odotettiin.
Joku varmaan sanoisi että olisin tyytyväinen että heillä on ongelmia, ja moni varmaan olisikin tyytyväinen exänsä epäonnesta. Minä vain en osaa. Itseasiassa olen koko ajan toivonut että uusi rakkaus tulisi kukoistamaan. Sillä mitä onnellisempi exäni on ollut, sitä helpommin ja paremmassa yhteistyössä kaikki on välillämme sujunut.
Kaikkein eniten pelkään, että uusi rakkaus ei muodostukkaan toimivaksi parisuhteeksi ja exälläni olisi edessä jälleen ero. Olen ihan varma, että siinä tilanteessa se ainakin olisi minun syyni.
lisäys...
Kiitos kommenteista. Käykää vierailemassa uudella yksinhuoltajanpaivakirja.net sivulla. sivusto koostuu kansanedustaja Anni Sinnemäen keräämistä päiväkirjamaisista teksteistä, jotka kertovat arjesta ja vanhemmuuden iloista ja haasteista. Kirjoittajina on tavallisia vanhempia eri puolilta Suomea sekä poliitikkoja yli puoluerajojen.
4 kommenttia:
Joo olin siellä yksinhuoltajanpaivakirjan julkaisutilaisuudessa. Hieno idea.
Näin naisena ja lähivanhempana voisin kuvitella, että exäsi väsyy ja kokee toivottomuutta lasten kanssa ollessaan, kaipaisi ehkä vahvenmpaa tukea. Uuden kumppanit eivät siihen aina sovellu, eivät osaa ja saattavat lisäsä paineita sen sijaan että olisivat tukena. Tunnistan itseni silloin tällöin kuvaamasi laiseksi kiukuttelijaksi, mutta toisaalta olin suhteemme ajan hiljaa kaikesta, mikä otti päähän. Monien vuosien jälkeen olen uskaltanut sanoa mitä oikeasti ajattelen. Voimia ja rohkeutta kysyä suoraa, mikä nyt pännii.
Eroja ei voi yleistää. Jokainen ero on oma juttunsa. Samoin eron jälkeinen elämä.
Hei !
Olen dokumenttiohjaaja ja olen valmistelemassa lapsille tarkoitettua lyhyttä dokumenttielokuvaa avioerosta lapsen näkökulmasta. Dokumentissa ei ole tarkoitus mennä keskelle avioeroprosessia ruotimaan eroa tai sen syitä vaan kurkistaa lapsen näkökulmasta siihen miten lapsi elää kahdessa eri kodissa. Mielellään siis erosta olisi saanut kulua jo tovi.
Elokuvaa varten etsin 7-11 -vuotiasta poikaa tai tyttöä. Vanhempien ei tarvitse esiintyä elokuvassa, vaan siinä keskitytään lapsen näkökulmaan. Haluan antaa lapsille mahdollisuuden kertoa muille lapsille miltä tuntuu kun äiti ja isä eivät ole enää yhdessä, mutta asialla ei missään nimessä ole tarkoitus mässäillä vaan dokumentinsävy tulee olemaan elämänmyönteinen.
Löysin sinun blogillesi Yksihuoltajan päiväkirja –sivuston kautta. Mutta mikäli sinua kiinnostaa tietää lisää tai tiedät jonkun joka ehkä sopisi paremmin kuvaukseeni voitko laittaa sanan kiertämään? Alla löydät spostiosoitteeni. Kerron mielelläni lisää elokuvahankkeestani.
t. Marika
marika_vaisanen@yahoo.com
No oishan tuo kiva kun kirjoittaisit tänne. Olen kyllä kuunnellut kymmeniä tarinoita kapakkatiskien äärellä, mutta harvemmin isät kirjoittaa elämästään etävanhempana.
Lähetä kommentti