Kiitos kommenteista. Ja Marikalle tsemppiä dokkarin tekoon.
Siksi purankin sydäntäni ja ajatuksiani tämän blogin kautta maailmalle. Kenenkään ei ole silloin pakko kuunnella jorinoitani, mutta ne joita ajatukseni mahdollisesti kiinnostaa löytävät tekstini täältä.
Se kuinka usein tänne kirjoitan riippuu täysin siitä miltä milloinkin tuntuu. Kaikkea en tahdo tänne kirjoittaa, ja kaikkea ei tarvitse tänne kirjoittaa. On eri vaikea välillä rajata se mitä haluan kertoa ja se mitä haluan jättää sanomatta.
Useimmiten ja enimmäkseen elämäni on hyvin tavallista, rauhallista ja ei niin tapahtumarikasta että siitä löytyisi tarinoitavaa joka päivälle. On välillä mennyt kuukausikin kirjoitusten välillä. Toisinaan on taas fiilis että haluaa kirjoittaa useamminkin.
Kävin exäni ja hänen nykyisen miehensä uudessa kodissa vierailulla katsomassa lasten huoneita. Kaunis talo ja muksut on innoissaan omista huoneistaan. Tunsin oloni kuitenkin erittäin vaivautuneeksi koska exäni miesystävä ei tervehtinyt, ei puhunut ja lopulta vetäytyi suljetun oven taakse omiin oloihinsa. Tunsin erittäin selkeästi, että en ole hänen puolestaan tervetullut vieras. Mitään en ole miehelle koskaan tehnyt tai sanonut mistä pitäisi tuollain käyttäytyä. Enkä tietääkseni muutenkaan hänen aamumuroihinsa käynnyt kuseskelemassa jotta tuollainen käyttäytyminen olisi mitenkään ymmärrettävissä. Olenkin tässä pohtinut miten lapset reagoi jos lakkaan kokonaan vierailemasta.
Exäni viimeaikaisille mielialan vaihteluille löytyi syykin tuossa muutama päivä sitten. Lapsille on tulossa uusi sisko tai veli.
Pitää vielä lisätä, että paino on noussut edellisestä punnituksesta +4 kg. Kohta se alkaa jo taas oleen kohdallaan. Elämä hymyilee siis.
Genoveeva kirjoitti:Itse en kuulu sellaiseen isä ryhmään joka vuodattaisi sydäntään kapakkatiskin äärellä. Jos lähden ravintolaan, lähden sinne pitämään hauskaa. En murehtimaan elämääni. On vaikea käsittää mikä saa yleensäkin miehet avautumaan humalatilassa elämänsä vastoinkäymisistä. Minusta se on enemmänkin säälittävää kuin mitään muuta.
No oishan tuo kiva kun kirjoittaisit tänne. Olen kyllä kuunnellut kymmeniä tarinoita kapakkatiskien äärellä, mutta harvemmin isät kirjoittaa elämästään etävanhempana.
Siksi purankin sydäntäni ja ajatuksiani tämän blogin kautta maailmalle. Kenenkään ei ole silloin pakko kuunnella jorinoitani, mutta ne joita ajatukseni mahdollisesti kiinnostaa löytävät tekstini täältä.
Se kuinka usein tänne kirjoitan riippuu täysin siitä miltä milloinkin tuntuu. Kaikkea en tahdo tänne kirjoittaa, ja kaikkea ei tarvitse tänne kirjoittaa. On eri vaikea välillä rajata se mitä haluan kertoa ja se mitä haluan jättää sanomatta.
Useimmiten ja enimmäkseen elämäni on hyvin tavallista, rauhallista ja ei niin tapahtumarikasta että siitä löytyisi tarinoitavaa joka päivälle. On välillä mennyt kuukausikin kirjoitusten välillä. Toisinaan on taas fiilis että haluaa kirjoittaa useamminkin.
Kävin exäni ja hänen nykyisen miehensä uudessa kodissa vierailulla katsomassa lasten huoneita. Kaunis talo ja muksut on innoissaan omista huoneistaan. Tunsin oloni kuitenkin erittäin vaivautuneeksi koska exäni miesystävä ei tervehtinyt, ei puhunut ja lopulta vetäytyi suljetun oven taakse omiin oloihinsa. Tunsin erittäin selkeästi, että en ole hänen puolestaan tervetullut vieras. Mitään en ole miehelle koskaan tehnyt tai sanonut mistä pitäisi tuollain käyttäytyä. Enkä tietääkseni muutenkaan hänen aamumuroihinsa käynnyt kuseskelemassa jotta tuollainen käyttäytyminen olisi mitenkään ymmärrettävissä. Olenkin tässä pohtinut miten lapset reagoi jos lakkaan kokonaan vierailemasta.
Exäni viimeaikaisille mielialan vaihteluille löytyi syykin tuossa muutama päivä sitten. Lapsille on tulossa uusi sisko tai veli.
Pitää vielä lisätä, että paino on noussut edellisestä punnituksesta +4 kg. Kohta se alkaa jo taas oleen kohdallaan. Elämä hymyilee siis.
2 kommenttia:
Minulle kävi niin, että aiheutin tietämättäni myrskyn exäni kotona. Olemme eronnet jo 94 ja lähes koko ajan lasten "vaihto" on voinut tapahtua niin, että piipahdetaan sisällä, ja kun exä on muuttanut, olen käynyt katsomassa lasten uuden kodin. Nyt kun hänellä on avovaimo. näin ei olisi voinut tehdä (ed avon aikana kyllä). Kysyin aikaa sitten että voin ko opiipahtaa poikien huoneita katsomassa, ens aanut vastausta mutta kerran hakiessani nuorimmasitani piippahdin sisällä. Muutaman päivän päästä exän uusi soitti ja sain kuulla aikamoista vuodatusta. Kuulemma iso moka. Ja minä tas ajattelen, etä lapsille on parempi, kun äiti hhyväksyy uuden perheen ja on nähnyt missä lapset nukkuvat, etenkin kun on välillä puhuttu lasten muuttamisesta sinne. Ei tämä saisihminen tervehdi, ei puhu (paitsi kun soitti), ei edes katso minua päin. Sellaista voi olla. näköjään. Ja minä kun aina sanoin, etten suostu koskaan sellaiseen, että lapset "vaihdetaan" parkkipaikalla tai tien varressa!!!!
Samoin on ollut vierailujen kanssa meilläkin. Nytkin exäni pyysi sisälle tutustumaan uuteen taloon. Ilmeisesti vikatikki uuden puolison mielestä.
Itsekkin olen aina näyttänyt myös lapsille avoimesti, että uusiin parisuhteisiin voi asennoitua terveestikkin. Ne kuuluu osana elämään.
Tuollainen "kiukuttelu" on vain aikuisilta lapsellista ja naurettavaa.
Lähetä kommentti