Tähän asti olen ollut ainoastaan kannustusjoukoissa tiiviisti kentän laidalta pelejä katselemassa. Tänään kuitenkin osallistuin vanhemmat vastaan lapset peliin. Kentän laidalta katsellessa ei kaksi kahdenkymmenen minuutin puoliaikaa tunnu järin suurelta ponnistukselta. Toista tiedän nyt. Kylmiltään tuon ajan juokseminen kentällä ottaa yllättävän paljon voimille.
Vanhempien aktiivisuus näkyy näissä tapahtumissa olevan hävettävän huono. Lapsia oli pelaamassa melkein 20, mutta vanhempia saapui paikalle vaivaiset seitsemän. Luulisi vanhempia kiinnostavan edes sen verran kannustaa lapsiaan pelaamisessa, että osallistuisivat yhden kerran vuodessa järjestettävään yhteispeliin lastensa kanssa. Mutta näköjään ei. Paikalla olivat ne samat vanhemmat jotka muutenkin ovat aktiivisesti toimimassa mukana.
Jotkut vanhemmista kyllä toivat lapsensa paikalle, mutta poistuivat itse vaivihkaa kuin salaa paikalta muka tärkeämpien kauppareissujen vuoksi. Mikä voi olla tärkeämpää kuin oma lapsi.
Tällaiset tapahtumat ovat myös omiaan antamaan vanhemmille tilaisuuden kokea mitä se lapsen harrastus vaativuudeltaan todellisuudessa on. Kentän laidalta on niin helppo huudella ohjeita pienille pelaajille, mutta jos pitääkin itse myös suoriutua on asia erikseen.
Aluksi kaikki aikuiset olivat mukana pienellä "otetaan ihan kevyesti" asenteella. Voisi luulla, että seitsemän vanhempaa (2 isää ja 5 äitiä) päihittää 10-11 vuotiaat lapset mennen tullen kentällä, mutta toisin on. Siellä saa ihan tosissaan juosta että pärjää muksuille, tai että edes pysyy niiden tahdissa mukana.
Maaleja ei onneksi kukaan laskenut tosissaan ja pääasia oli hauskan pitäminen yhdessä lasten kanssa. Lapset silminnähden nauttivat kun saivat pyörittää aikuisia kentällä.
Vanhempien aktiivisuus näkyy näissä tapahtumissa olevan hävettävän huono. Lapsia oli pelaamassa melkein 20, mutta vanhempia saapui paikalle vaivaiset seitsemän. Luulisi vanhempia kiinnostavan edes sen verran kannustaa lapsiaan pelaamisessa, että osallistuisivat yhden kerran vuodessa järjestettävään yhteispeliin lastensa kanssa. Mutta näköjään ei. Paikalla olivat ne samat vanhemmat jotka muutenkin ovat aktiivisesti toimimassa mukana.
Jotkut vanhemmista kyllä toivat lapsensa paikalle, mutta poistuivat itse vaivihkaa kuin salaa paikalta muka tärkeämpien kauppareissujen vuoksi. Mikä voi olla tärkeämpää kuin oma lapsi.
Tällaiset tapahtumat ovat myös omiaan antamaan vanhemmille tilaisuuden kokea mitä se lapsen harrastus vaativuudeltaan todellisuudessa on. Kentän laidalta on niin helppo huudella ohjeita pienille pelaajille, mutta jos pitääkin itse myös suoriutua on asia erikseen.
Aluksi kaikki aikuiset olivat mukana pienellä "otetaan ihan kevyesti" asenteella. Voisi luulla, että seitsemän vanhempaa (2 isää ja 5 äitiä) päihittää 10-11 vuotiaat lapset mennen tullen kentällä, mutta toisin on. Siellä saa ihan tosissaan juosta että pärjää muksuille, tai että edes pysyy niiden tahdissa mukana.
Maaleja ei onneksi kukaan laskenut tosissaan ja pääasia oli hauskan pitäminen yhdessä lasten kanssa. Lapset silminnähden nauttivat kun saivat pyörittää aikuisia kentällä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti