Yritin seurustella, mutta alkoi ahdistamaan. Olen ehkä elänyt liian kauan sinkkuna, sillä liian tiiviiksi muodostuva yhteiselo toi mukanaan ahdistusta. Olen tottunut suureen määrään omaa vapautta, ennalta suunnittelemattomiin menoihin ja tekemään päätöksiä keneltäkään mielipiteitä kysymättä. Jatkuva raportointi omista menoistani ja toisen utelu siitä kenen kanssa liikun ja missä menen muodostui ylitsepääsemättömäksi ongelmaksi.
Onko olemassa naisia jotka eivät liimaudu liiaksi kiinni? Sellaisia joiden mielestä seurustelu ei tarkoita kaiken mahdollisen tekemistä yhdessä. Naista joka antaa tilaa kumppanille myös omaan aikaan, yksinään ja kavereiden kanssa. Kaikkien kavereiden kun ei tarvitse olla yhteisiä. Yhdessä on mukava olla, ja se kuuluu parisuhteeseen totta kai. Joskus on vain oltava mahdollisuus kummankin olla omillaan.
Jos kuvauksen kaltainen nainen löytyy, niin sellaista etsii 32 vuotias, kahden lapsen viikonloppuisä.