Kun lapset kasvavat, niin jokainen viikonloppu ei enää kulu lasten ehdoilla. Muksujen kasvaessa sitä väistämättä joutuu tunnustamaan itselleen, etteivät he tarvitse enää samassa määrin jatkuvaa huolenpitoa. Isä on enemmänkin pankkiautomaatti ja taksikuski, pyykkäri ja kokki.
Jossain määrin äärimmäisen vaikeaa on tuo lasten kasvamisen ja oman itsensä ikääntymisen aiheuttama tuska. Ei ole muksut enää pieniä, mutta en ole itsekkään enää mikään iki nuori. Sitä heräsi jossain vaiheessa todellisuuteen, että aika vaan kuluu ihan liian nopeasti. Ja sitten sitä tajuaa, että tässä mä vaan edelleen odotan.
Iskee paniikki.
Paniikki tilassa sitä lähtee päättömästi liikkeelle. Tavoitteena ei ollut varsinaisesti päästä jonnekkin tiettyyn pisteeseen, vaan päästä ylipäätänsä vauhtiin ja kiinni elämän hetkiin. Harvemmin sitä tuli oikeastaan pysähdyttyä miettimään sen kummemmin. Elämä on ja se kuluu miettiessä. Täytyy siis elää.
Noh. Vähä sinne ja vähä tänne. Pikaisesti tuolla. On se elämä ihanaa. Ja voi helevetti, kun sitten lopulta pysähtyy pohtimaan. Jostain syystä sitä vaan yhtenä aamuna herää ja alkaa miettimään mitähän tästäkin nyt sitten lopulta oikeastaan tulee. No, ei nyt sentään ihan vaan yhtenä aamuna, vaan paremminkin useamman unettoman ja levottoman yön jälkeen sitä tulee ajatelleeksi kaikenlaista elämästään.
Nyt sitä on sitten oltu kaksi vuotta suhteessa naimisissa olevan naisen kanssa. Aika ei sinänsä ole ongelma ennen kuin sitä ryhtyy oikeasti pohtimaan. Kaksi vuotta. Voi helevetti jälleen. Joku pitää mua ihan idioottina ja kaiken lisäksi, niinhän olen tainnut ollakkin.
Olen odottanut kaksi vuotta elämästäni kuunnellen lupauksia, selityksiä, syitä ja jälleen lupauksia, selityksiä ja syitä. Kahden vuoden kuluessa mikään ei ole muttuunut, vaan kaikki on edelleen tismalleen kuten alussakin. Mä oon vain se toinen mies, varasuunnitelma pahan päivän varalle.
Sitten kun asian ottaa esille, yrittää keskustella siitä niin mikä väite on se, että nyt hän sanoo luopuneensa niin paljosta meidän vuoksemme. Joko mä oon oikeasti tyhmä tai sitten en vain ymmärrä.
Hän kertoi avioliiton olevan ihan loppusuoralla, ovat erilleen muuttamassa, ero on jo vireillä, omaa asuntoa on etsimässä. Aika kului ja edelleen ovat naimisissa, asuvat yhdessä, erosta ei ole hiiskuttu sanaakaan enää vuoteen.
Niin. HÄN on luopunut NIIN paljosta todellakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti