Mihin joutuvat kaikki ne tavarat jotka mystisesti katoavat jonnekkin? Tuntuu että meidän perheessä lapset onnistuvat kadottamaan meilkeinpä kaiken mikä vain on kadotettavissa. Poika oli äitini hoidossa hetken ja ulkoleikeissä kastui sitten tietysti jalat. Sukat riisuttuaan niitä ei enää sen koommin näkynyt. Tyttö kadottaa säännöllisesti sukkiansa, viimeksi viikonloppuna etsittiin yhtä punaista sukkaa kissojen ja koirien kanssa. Se kun oli vain kadonnut jalasta jonnekkin. Ei löytynyt. Toisinaan jaloissa saattaa olla ihan eriväriset sukat, eikä sitä ole pukiessa edes huomattu. Pikkuseikkoja kuulemma. Joskus kadonneita sukkia on etsitty äidin luokse lähdön koittaesa ilman tuloksia, ja myöhemmin on käynyt ilmi että ei sitä toista sukkaa olut jalassa edes tullessa, oli unohtunut pukea jo lähtiessä.
Yhtenä talvipäivänä poika lähti kouluun mukanaan luistimet, maila ja kypärä. Jossain vaiheessa koulupäivän ja kotiinpaluun välisenä aikana, oli kypärä ja maila kadonnut. Eikä poika kotiin tullessaan edes huomannut niiden kadonneen. Vasta niitä kysyttäessä heräsi muistikuva niiden mahdollisesta mukanaolosta. Ei löytynyt koululta, kentältä eikä bussiinkaan ollut sellaisia jäänyt. Ne katosivat sen sileän tien.
Avaimia ja bussikortteja emme enää ole edes uusia hankkineet, niiden katoamisnopeus saavutti jossain vaiheessa sellaiset mittasuhteet, ettei uusia yksinkertaisesti ehtinyt hankkia kun ne melkein jo katosivat. Koulukirjat ovat myös sellaisia, että jos ne eivät nyt varsinaisesti ole kadoksissa, niin ainakin ne ovat aina jossain muualla kun niiden pitäisi. Reissarivihko on täynnä muistutuksia siitä todisteena. Eniten hämmästytti jossain vaiheessa läksyjen teon yhteydessä tapahtuva unohtelu. Oli saattettu tehdä puolet annetuista kotiläksyistä mutta jättetty lauseita ja laskuja kesken tai puolet sivuista tekemättä.
Onneksi ovat ainakin vielä muistaneet mistä aamusin lähtevät ja mihin palaavat. Ainakin enimmäkseen. Pikainen käväisy kaverilla saattaa venähtää muutaman tunnin kyläilyringiksi useammalla kaverilla. "Ai nii pitiks mun tulla suoraan kotiin. En mä muistanu". Mikä on se mystinen asia mikä vie lasten ajatukset niin harhateille, että asiat vain yksinkertaisesti unohtuvat.
Yhtenä talvipäivänä poika lähti kouluun mukanaan luistimet, maila ja kypärä. Jossain vaiheessa koulupäivän ja kotiinpaluun välisenä aikana, oli kypärä ja maila kadonnut. Eikä poika kotiin tullessaan edes huomannut niiden kadonneen. Vasta niitä kysyttäessä heräsi muistikuva niiden mahdollisesta mukanaolosta. Ei löytynyt koululta, kentältä eikä bussiinkaan ollut sellaisia jäänyt. Ne katosivat sen sileän tien.
Avaimia ja bussikortteja emme enää ole edes uusia hankkineet, niiden katoamisnopeus saavutti jossain vaiheessa sellaiset mittasuhteet, ettei uusia yksinkertaisesti ehtinyt hankkia kun ne melkein jo katosivat. Koulukirjat ovat myös sellaisia, että jos ne eivät nyt varsinaisesti ole kadoksissa, niin ainakin ne ovat aina jossain muualla kun niiden pitäisi. Reissarivihko on täynnä muistutuksia siitä todisteena. Eniten hämmästytti jossain vaiheessa läksyjen teon yhteydessä tapahtuva unohtelu. Oli saattettu tehdä puolet annetuista kotiläksyistä mutta jättetty lauseita ja laskuja kesken tai puolet sivuista tekemättä.
Onneksi ovat ainakin vielä muistaneet mistä aamusin lähtevät ja mihin palaavat. Ainakin enimmäkseen. Pikainen käväisy kaverilla saattaa venähtää muutaman tunnin kyläilyringiksi useammalla kaverilla. "Ai nii pitiks mun tulla suoraan kotiin. En mä muistanu". Mikä on se mystinen asia mikä vie lasten ajatukset niin harhateille, että asiat vain yksinkertaisesti unohtuvat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti