Siinä ne nyt taas on, todistukset. Ylpeinä kumpikin esittelee omaansa ja hyvähän noita on esitellä, ei niissä ole mitään kritisoitavaa. Koulut loppuivat ja kesä saapui. Lasten mielestä on niin parasta kun ei tarvitse mennä pitkään aikaan kouluun. Kesällä voi taas pakata retkieväät mukaan ja loikoilla rannalla tuntikausia nauttien auringosta, uimisesta ja vain olemisesta.
Mukaan pitää pakata pyyhkeet, uimapuvut, ruoat, juomat, uimapatjat siis uskomaton määrä tavaraa jotta voi vain maata rannalla. Matkalla lapset vannovat kantavansa osansa sitten perillä parkkipaikalta rannalle. Kun sitten auto vihdoin pysähtyy, sammuu ja on lupa avata turvavyöt, ainoa asia minkä ehdin reagoida on ovien sulkeutuminen ja huomaan olevani yksin autossa. Roudaa siinä sitten kaikki kantamukset vilkkaalla uimarannalla, yritä matkalla kerätä ja löytää omien lastesi vaatteet, jotka on useimmiten riisuttu viimeisen 100 metrin matkalla ennen vesirajaa. Etsi samalla vapaata paikkaa rannalta ja joillain ihmeen tavalla koitat löytää omat lapsesi jostain sieltä vedestä. Ihanaa, rannalla on siis ihanaa.
Vedessä kelluu sata mukulaa joista pitäisi jollain ihmeen lailla pystyä seuraamaan, mitkä kaksi päätä ovat ne joiden toivoo pysyvän pinnalla koko ajan. On uskomattoman hankalaa välillä löytää sieltä joukosta ne omat kullannuput. "Isi kato. Mä hyppään pää edellä!" on lause mitä ei aina tahoisi kuulla, kun poika seisoo hyppytornin korkeimmalla tasanteella. Ja ennenkuin lause loppuu on hyppy jo käynissä. Sydän lyö jällen yhden ylimääräisen lyönnin kun vesi molskahtaa ja poika katoaa pinnan alle. "Hienoa." todella hienoa. Mielessäni kiitän luojaa jälleen, hän selvisi hengissä vain voidakseen hypätä kohta uudestaan.
Hiekkaa, sitä on varpaiden välien lisäksi kaikkialla. Vaatteissa, hiuksissa, ruoassa, juomissa, märissä pyyhkeissä, uimapuvuissa siis todella kaikkialla. Hiekkarannalla makoilu on ihanaa, siis todella ihanaa. Huulet sinertävät ja olo on kuin rusinalla, mutta vielä pitää päästä veteen. Viimeinen puolituntia ennen rannalta lähtöä käyty keskustelu sisältää ainakin tusinan "Mä hyppää vielä yhen kerran" lausetta, saman verran "Mä suklaan vaan yhen kerran" lupausta ja lukemattoman määrän "Tullaanhan me sit varmasti huomennakin?" tiedustelua.
Kesälomalla pitäisi ehtiä tekemään taas kaikkea mahdollista. Toivelista on loputon, tai ainakin se siltä tuntuu aina välillä. Linnanmäki, Särkänniemi, Korkeasaari, Puuhamaa, Vesipuistot jne jne, matkan kohteet vaihtuvat tiheään tahtiin. "Voitaisko me käydä joka paikassa?", mikäs siinä jos se vain jotenkin olisi mahdollista.
Mukaan pitää pakata pyyhkeet, uimapuvut, ruoat, juomat, uimapatjat siis uskomaton määrä tavaraa jotta voi vain maata rannalla. Matkalla lapset vannovat kantavansa osansa sitten perillä parkkipaikalta rannalle. Kun sitten auto vihdoin pysähtyy, sammuu ja on lupa avata turvavyöt, ainoa asia minkä ehdin reagoida on ovien sulkeutuminen ja huomaan olevani yksin autossa. Roudaa siinä sitten kaikki kantamukset vilkkaalla uimarannalla, yritä matkalla kerätä ja löytää omien lastesi vaatteet, jotka on useimmiten riisuttu viimeisen 100 metrin matkalla ennen vesirajaa. Etsi samalla vapaata paikkaa rannalta ja joillain ihmeen tavalla koitat löytää omat lapsesi jostain sieltä vedestä. Ihanaa, rannalla on siis ihanaa.
Vedessä kelluu sata mukulaa joista pitäisi jollain ihmeen lailla pystyä seuraamaan, mitkä kaksi päätä ovat ne joiden toivoo pysyvän pinnalla koko ajan. On uskomattoman hankalaa välillä löytää sieltä joukosta ne omat kullannuput. "Isi kato. Mä hyppään pää edellä!" on lause mitä ei aina tahoisi kuulla, kun poika seisoo hyppytornin korkeimmalla tasanteella. Ja ennenkuin lause loppuu on hyppy jo käynissä. Sydän lyö jällen yhden ylimääräisen lyönnin kun vesi molskahtaa ja poika katoaa pinnan alle. "Hienoa." todella hienoa. Mielessäni kiitän luojaa jälleen, hän selvisi hengissä vain voidakseen hypätä kohta uudestaan.
Hiekkaa, sitä on varpaiden välien lisäksi kaikkialla. Vaatteissa, hiuksissa, ruoassa, juomissa, märissä pyyhkeissä, uimapuvuissa siis todella kaikkialla. Hiekkarannalla makoilu on ihanaa, siis todella ihanaa. Huulet sinertävät ja olo on kuin rusinalla, mutta vielä pitää päästä veteen. Viimeinen puolituntia ennen rannalta lähtöä käyty keskustelu sisältää ainakin tusinan "Mä hyppää vielä yhen kerran" lausetta, saman verran "Mä suklaan vaan yhen kerran" lupausta ja lukemattoman määrän "Tullaanhan me sit varmasti huomennakin?" tiedustelua.
Kesälomalla pitäisi ehtiä tekemään taas kaikkea mahdollista. Toivelista on loputon, tai ainakin se siltä tuntuu aina välillä. Linnanmäki, Särkänniemi, Korkeasaari, Puuhamaa, Vesipuistot jne jne, matkan kohteet vaihtuvat tiheään tahtiin. "Voitaisko me käydä joka paikassa?", mikäs siinä jos se vain jotenkin olisi mahdollista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti