On viimeaikoina ryhtynyt vaivaamaan ajatuksissa tuo joidenkin ihmisten käsitys siitä, mitä tällainen "ei joka päivä" isänä toimivan isyys oikein on. Osa kuvittelee, että se aika minkä vietän lasteni kanssa tulisi viettää jotenkin extreme tyyliin, "ottamalla siitä kaikki irti", kuten jotkut asian ilmaisevat.
Kuitenkin ainakaan itse en ole koskaan ymmärtänyt niitä viikonloppuvanhempia jotka kuskaavat lapsiaan jos minkäkinlaiseen aktiviteettiin, ostoksille, mäkkäriin, elokuviin. Tuntuu kuin joillakin olisi hirveä tarve tehdä jokaisesta yhteisestä hetkestä jonkinlainen elämys. Ja sama käsitys on juurtunut useisiin ystäviinikin jotka aina kyselevät "No missäs kävit lasten kanssa?" Useimmiten antamani vastaus on "oltiin kotona." Joskus pisin matka minkä saatamme tehdä koko viikonlopun aikana on retki ruokakauppaan ja takaisin. Ja sekin kävellen.
Okei. Se ei kuulosta järin jännittävältä, mutta ei sen tarvitse ollakkaan. Meille on elämystä siinä, että teemme sunnuntai aamuna aamiaista, syömme sen olohuoneen lattialla istuen ja katselemme aamun lastenohjelmat. Sen jälkeen saatamme viettää puolet päivästä yöpuvuissa pelaten jotain vanhanaikaista lautapeliä.
Viikot mennään jo tarpeeksi lujaa. Aikuisilla on omat kiireet töidensä vuoksi ja lasten harrastukset aikatauluttavat senkin vähäisen vapaa-ajan mitä viikolle sattuu jäämään. Useimmiten viikonloppuna on ihan kiva vain olla paikallaan ja tehdä jotain.
Sitten on vielä se "ryhmä" osa-aika vanhempia jotka viikonloppuisin ostavat lastensa huomion uusilla leluilla, karkeilla ym. Sitä touhua en ole ymmärtänyt koskaan.
Kuitenkin ainakaan itse en ole koskaan ymmärtänyt niitä viikonloppuvanhempia jotka kuskaavat lapsiaan jos minkäkinlaiseen aktiviteettiin, ostoksille, mäkkäriin, elokuviin. Tuntuu kuin joillakin olisi hirveä tarve tehdä jokaisesta yhteisestä hetkestä jonkinlainen elämys. Ja sama käsitys on juurtunut useisiin ystäviinikin jotka aina kyselevät "No missäs kävit lasten kanssa?" Useimmiten antamani vastaus on "oltiin kotona." Joskus pisin matka minkä saatamme tehdä koko viikonlopun aikana on retki ruokakauppaan ja takaisin. Ja sekin kävellen.
Okei. Se ei kuulosta järin jännittävältä, mutta ei sen tarvitse ollakkaan. Meille on elämystä siinä, että teemme sunnuntai aamuna aamiaista, syömme sen olohuoneen lattialla istuen ja katselemme aamun lastenohjelmat. Sen jälkeen saatamme viettää puolet päivästä yöpuvuissa pelaten jotain vanhanaikaista lautapeliä.
Viikot mennään jo tarpeeksi lujaa. Aikuisilla on omat kiireet töidensä vuoksi ja lasten harrastukset aikatauluttavat senkin vähäisen vapaa-ajan mitä viikolle sattuu jäämään. Useimmiten viikonloppuna on ihan kiva vain olla paikallaan ja tehdä jotain.
Sitten on vielä se "ryhmä" osa-aika vanhempia jotka viikonloppuisin ostavat lastensa huomion uusilla leluilla, karkeilla ym. Sitä touhua en ole ymmärtänyt koskaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti