Viikonloppu kului enimmäkseen syödessä. Tehtiin muksujen kanssa jo melkein tavaksi muodostuneella rutiinilla herkkuja. Pojasta on muodostunut oikea salaatti expertti. Osaa valita jo kaupasta mistä haluaa tällä kertaa salaatin väsätä. Ja hyvin osaa raaka-aineet valkata ja sekoitella ilmeellisiä makuelämyksiä. Parasta tietenkin on, että poika syö mielellään itsekkin salaatteja, ja paljon.
Tyttö hoittaa kattaukset ja muut pöydän somistukset, sekä aina välillä innostuu sekoittelemaan aineksia jos sellaiseen on tarvetta. Ainakin omien sanojensa mukaan, ei äitinsä mieluusti anna lasten osallistua ruoan tekemiseen kun tulee kuulemma niin paljon sotkua.
En tiedä mikä on sopiva ikä muksujen alkaa opetella keittiötaitoja, mutta jos kerta kiinnostusta löytyy niin pitäähän sitä antaa yrittää. Ei niistä tule ainakaan aikuisempana mitään uusavuttomia kun ovat osallistuneet ruoanvalmistukseeen jo pienestä pitäen.
Tyttö harrastaa urheilua ja on kovasti kiinnostunut syömisestä ja lihavuudesta. Monet kavereista kuulemma tarkkailevat painoansa että pysyy linjat kohdallaan. Siis haloo, ei 10-vuotiaiden kuulu miettiä vielä sellaisia asioita. Varsinkin kun vielä harrastaa aktiivisesti urheilua niin syödä pitää. Mutta ilmeisesti kaveripiireissä puhutaan myös keskenään paljon siitä kuinka paljon voi syödä.
Yritin kertoa kuinka tärkeää on saada ruoasta hiilareita, jotta suorituskyky pysyy kondiksessa ja proteiinia, että lihakset kehittyy. Puhuttiin myös kuinka aktiivinen urheilu lisää vitamiinien ja kivennäisaineden tarvetta. Taisi olla oikein ravinto-opin tunti, mutta toivottavasti ei tullut paasattua liikaa infoa pienen tytön käsiteltäväksi. Pääasia kuitenkin meni perille, että ruoan määrää ja syömistä ei pidä vähentää, vaan valita oikein mitä syö.
Tyttö hoittaa kattaukset ja muut pöydän somistukset, sekä aina välillä innostuu sekoittelemaan aineksia jos sellaiseen on tarvetta. Ainakin omien sanojensa mukaan, ei äitinsä mieluusti anna lasten osallistua ruoan tekemiseen kun tulee kuulemma niin paljon sotkua.
En tiedä mikä on sopiva ikä muksujen alkaa opetella keittiötaitoja, mutta jos kerta kiinnostusta löytyy niin pitäähän sitä antaa yrittää. Ei niistä tule ainakaan aikuisempana mitään uusavuttomia kun ovat osallistuneet ruoanvalmistukseeen jo pienestä pitäen.
Tyttö harrastaa urheilua ja on kovasti kiinnostunut syömisestä ja lihavuudesta. Monet kavereista kuulemma tarkkailevat painoansa että pysyy linjat kohdallaan. Siis haloo, ei 10-vuotiaiden kuulu miettiä vielä sellaisia asioita. Varsinkin kun vielä harrastaa aktiivisesti urheilua niin syödä pitää. Mutta ilmeisesti kaveripiireissä puhutaan myös keskenään paljon siitä kuinka paljon voi syödä.
Yritin kertoa kuinka tärkeää on saada ruoasta hiilareita, jotta suorituskyky pysyy kondiksessa ja proteiinia, että lihakset kehittyy. Puhuttiin myös kuinka aktiivinen urheilu lisää vitamiinien ja kivennäisaineden tarvetta. Taisi olla oikein ravinto-opin tunti, mutta toivottavasti ei tullut paasattua liikaa infoa pienen tytön käsiteltäväksi. Pääasia kuitenkin meni perille, että ruoan määrää ja syömistä ei pidä vähentää, vaan valita oikein mitä syö.
Ja maitoa pitää juoda, sitä ei saa korvata vedellä. Ei ainakaan isin ruokapöydässä.
Aamupalan kanssa on ongelmia kummallakin muksulla. Eivät tahtoisi mitään syödä aamuisin, pelkkä lasillinen mehua menee just ja just alas, mutta siihen se sitten jää. Myös kouluaamuisin. Ei ole tehonnut ainakaan minun puheeni siihen kuinka tärkeätä on syödä aamulla että jaksaa.
Aamupalan kanssa on ongelmia kummallakin muksulla. Eivät tahtoisi mitään syödä aamuisin, pelkkä lasillinen mehua menee just ja just alas, mutta siihen se sitten jää. Myös kouluaamuisin. Ei ole tehonnut ainakaan minun puheeni siihen kuinka tärkeätä on syödä aamulla että jaksaa.
Jotenkin sujuu tuo ruokailuista ja syömisistä puhuminen paremmin aina samalla kun sitä ruokaa tekee. Ja lapsetkin innostuvat syömään uusia ruokalajeja, kun ovat mukana niitä tekemässä ja näkevät mitä kaikkea ne sisältävät. Ei tule yllätyksiä.
Sotkuahan siitä aina välillä syntyy, se on tunnustettava. Ja loppusiivous jää vielä täysin minulle, mutta se ei tässä tapauksessa haittaa.
Niin, leivottiinhan me pulliakin. Niistä vain tuli niin jumpen kovia ettei niitä voinut syödä muuten kuin suoraan uunista otettuina kun olivat vielä pehmeitä ja lämpösiä. Seuraavalla kerralla lupasin että yritetään tehdä täytekaakku.
Sotkuahan siitä aina välillä syntyy, se on tunnustettava. Ja loppusiivous jää vielä täysin minulle, mutta se ei tässä tapauksessa haittaa.
Niin, leivottiinhan me pulliakin. Niistä vain tuli niin jumpen kovia ettei niitä voinut syödä muuten kuin suoraan uunista otettuina kun olivat vielä pehmeitä ja lämpösiä. Seuraavalla kerralla lupasin että yritetään tehdä täytekaakku.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti