On tullut kirjoiteltua tänne blogiin vähemmän kuin alunperin oli tarkoitus. Syitä on tietysti monia, mutta päällimäinen niistä on se etten osaa päättää kuinka paljon haluan kirjoituksissani elämästämme kertoa. Olkoonkin, että kaikki tapahtuu nimettömänä ja kasvottomana, niin rajan vetäminen johonkin tiettyyn pisteeseen tuntuu olevan vaikea tehtävä.
Kesä kului nopeasti kuten aina ennenkin. Viime viikolla ostettiin jälleen koulutarvikkeita ja tänäänhän nuo koulut sitten jo alkoivatkin. Eniten tuntui muksuilla olevan mielessä tuttujen kavereiden jälleennäkeminen. Kaikkien kanssa kun ei ole ollut yhteydessä välttämättä koko kesän aikana, ja kaiken laista kerrottavaakin on sitten ilmeisesti kesän aikana kertynyt jonkin verran.
Jälleen huomaan kuinka lapset ovat vuoden verran vanhempia. Vielä toistaiseksi kumpikin sai jatkaa samassa koulussa, mutta ensi syksynä poika siirtyykin jo isompaan kouluun. Toisaalta on hienoa nähdä lasten kasvavan, mutta osittain se tarkoittaa myös sitä että yhä lähempänä on hetki jolloin lapsista kasvaa oikeasti isoja. Jo nyt lapsilla on paljon omia juttuja joista isi on ihan pihalla, kaikkea ei enää touhuta isin kanssa. On vain olemassa juttuja joista puhutaan ja joita tehdään kavereiden kesken.
Ennen (siis silloin kauan jokus) kumpikin selittivät innoissaan koko päivän tapahtumat tarkasti hetki hetkeltä siitä kysyttäessä. Nykyään vastaus on useimmiten ympäripyöreä tyyliin "Oltiin tuolla", "Tehtiin vähän kaikkee" tai lyhyt ja ytimekäs "Hmph." Kauheaa, lapsistani kasvaa teinejä.
Välillä on kuitenkin mukava huomata kuinka 12-vuotias poikakin voi tilaisuuden tullen löytää sisältään pikkupojan kun kavereita ei ole ympärillä. Siskoni kävi 3-vuotiaan poikansa kanssa kylässä ja niin vain kaivettiin komeron perältä autot ja pojat konttasivat pitkän aikaa lattialla pistäen pikkuautoja järjestykseen pitkän tovin. Pienempi toistaen kaiken mitä isompi teki edellä.
Kesä kului nopeasti kuten aina ennenkin. Viime viikolla ostettiin jälleen koulutarvikkeita ja tänäänhän nuo koulut sitten jo alkoivatkin. Eniten tuntui muksuilla olevan mielessä tuttujen kavereiden jälleennäkeminen. Kaikkien kanssa kun ei ole ollut yhteydessä välttämättä koko kesän aikana, ja kaiken laista kerrottavaakin on sitten ilmeisesti kesän aikana kertynyt jonkin verran.
Jälleen huomaan kuinka lapset ovat vuoden verran vanhempia. Vielä toistaiseksi kumpikin sai jatkaa samassa koulussa, mutta ensi syksynä poika siirtyykin jo isompaan kouluun. Toisaalta on hienoa nähdä lasten kasvavan, mutta osittain se tarkoittaa myös sitä että yhä lähempänä on hetki jolloin lapsista kasvaa oikeasti isoja. Jo nyt lapsilla on paljon omia juttuja joista isi on ihan pihalla, kaikkea ei enää touhuta isin kanssa. On vain olemassa juttuja joista puhutaan ja joita tehdään kavereiden kesken.
Ennen (siis silloin kauan jokus) kumpikin selittivät innoissaan koko päivän tapahtumat tarkasti hetki hetkeltä siitä kysyttäessä. Nykyään vastaus on useimmiten ympäripyöreä tyyliin "Oltiin tuolla", "Tehtiin vähän kaikkee" tai lyhyt ja ytimekäs "Hmph." Kauheaa, lapsistani kasvaa teinejä.
Välillä on kuitenkin mukava huomata kuinka 12-vuotias poikakin voi tilaisuuden tullen löytää sisältään pikkupojan kun kavereita ei ole ympärillä. Siskoni kävi 3-vuotiaan poikansa kanssa kylässä ja niin vain kaivettiin komeron perältä autot ja pojat konttasivat pitkän aikaa lattialla pistäen pikkuautoja järjestykseen pitkän tovin. Pienempi toistaen kaiken mitä isompi teki edellä.
1 kommentti:
Olin itse aikoinaan ajatuksiltani pikkuvanha, mutta tunteiltani lapsenmielinen ja kropaltani kehittymätön teinityttö, joka murrosikäisenä pelkäsi ikätoverien seuraa.
Kaksospoikani ovat kohta 17-vuotiaita. Hekin viihtyvät parhaiten aikuisten ja lasten seurassa tai tyttöjen kaverina kuin oman ikäisten karsikien kundien porukoissa. Niinpä heillä on tapana mennä läheiseen puistoon leikittämään pikkumuksuja. Tuplabonus: saavat leikkiä ja saavat isoina poikina pienten vankkumattoman ihailun.
Tuli mieleen, kun luin 12-vuotiaastasi, joka autoili antaumuksella pienen serkkunsa kanssa!
Lähetä kommentti